Artikkeli: Taattojemme tukipilarit

Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa säilyttääkseen yhteiskunnan kantokyvyn. Kaksi työyhteisössään pidettyä hoitajaa, albanialainen Elgerta ”Kerttu” Hotaj ja somalialainen Abdisatar ”Abdi” Mohamed, ovat tästä eläviä esimerkkejä.

Oululainen Vesperkoti on lauantaipäivänä hiljainen. Roomalaisten Vesper – alkujaan kreikkalaisittain Hesperos – on iltatähden jumaluus, jonka latinankielinen nimi tarkoittaa kirjaimellisesti iltaa. Olen vierailulla hoivakodissa, jonka missio on ikäihmisten henkilökohtaisia toiveita kunnioittavassa palveluasumisessa. Illan tulo kohdataan täällä arvokkaasti.

Hoivakodin takana toimiva yritys, Hoivatie, haluaa työn kantavan tulevaisuuteen asti. Hoitotyön tulevaisuudesta puhutaan paljon, sillä Suomen väestö kuuluu maailman nopeimmin ikääntyviin väestöihin. Tilastokeskuksen mukaan työikäinen väestö vähenee samaan aikaan, mikä tarkoittaa sitä, että hoitoala tarvitsee lisää tekeviä käsiä. Veto- ja pitovoimasta puhutaan paljon, mutta samanaikaisesti Suomi on jo kääntänyt katseensa ulkomaille hoitoalan työvoiman toivossa.

Vesperkodista löytyy lauantaina kaksi työntekijää, joiden työpanos vastaa väestön ikääntymisen haasteeseen. Somaliasta Suomeen tullut Abdisatar Mohamed sekä Albaniasta saapunut Elgerta Hotaj ovat osa vastausta. He ovat Suomessa opiskelleita lähihoitajia, joilla ei ole ennen maahantuloaan ollut kokemusta Suomesta ja suomalaisuudesta. Nyt he ovat osa suomalaista työvoimaa, joka hoitaa suomalaisia ikääntyneitä suomen kielellä.

Sekä Mohamed että Hotaj vaikuttavat päällepäin viihtyvän hyvin työssään. Molemmat toteavat suomalaisen vaatimattomasti, että ”ihan hyvin menee”. Hotaj on juuri palannut matkalta Englannista, jossa tämän perhe asuu, kun taas Mohamedin kuviot ovat olleet viime aikoina arkisempia.

Aina ei ole kuitenkaan ollut näin.

”Veljeni kieltäytyi liittymästä uskonnollisten terroristien ryhmään, ja hänet ammuttiin. Äiti antoi rahaa ja käski minun lähteä Suomeen, ettei minullekin kävisi niin.”

-          Abdisatar Mohamed, somalialaistaustainen lähihoitaja

Hotaj’n tarina Suomeen päätymisessä on perinteinen ja jokseenkin onnellinen, sillä hän saapui Suomeen puolisonsa perässä. ”Oli se vaikea päätös, kun piti jättää perhe, kaverit ja kaikki. Alussa ei ollut kovin hyvä fiilis, kun kaikki oli niin uutta. Onneksi pääsin heti kielikurssille, jossa sain ajan kulumaan. Aloin sitä myötä tutustumaan ja sopeutumaan Suomeen”, Hotaj muotoilee.

Hymyileväinen Mohamed vakavoituu hetkeksi kertoessaan omasta historiastaan.

”Kotimaassani on paljon uskonnollista terrorismia. Kun olin nuori, eräs ryhmittymä tuli kotiini ja vaati veljeäni liittymään heihin. Veljeni kieltäydyttyä hänet ammuttiin. He tulivat uudestaan, ja sanoivat: ’hei, Abdi, tule meidän ryhmään’. Äiti sanoi, että Abdi, älä kieltäydy heti, ettei sinullekin käy niin. Äiti antoi rahaa, jotta pääsen pois kotimaastani ja voin tulla Suomeen”, hän kertaa menneisyyttään.

Molemmat hoitajat ovat alalla kutsumuksen seurauksena. Mohamed kertoo, että Somaliassa ei ole lähihoitajia samalla tavalla kuin Suomessa, vaan ikääntyneistä huolehtivat omaiset. Hänet on ohjannut alalle kunnioitus vanhempia kohtaan – sekä mahdollisuus auttaa omia vanhempia näiden ikääntyessä. Hotaj puolestaan kertoo pitäneensä jo lapsensa asti ihmisten hoitamisesta ja auttamisesta. Hoitajat komppaavat toisiaan lisätessään, että työ on molemmille mieluista.

Suomalaisuutta somalialaisin ja albanialaisin silmin

Puhumme hetken ajan suomalaisuudesta. Maahanmuuttajataustaisista henkilöistä puhuttaessa kaikki paitsi kaikista jääräpäisimmät vastustajat tapaavat tottua asiaan nopeammin yhdistävien suomalaisten tapojen kautta. Mohamed ja Hotaj tunnetaankin työpaikallaan kutsumanimillä Abdi ja Kerttu.

Heti alkuun Mohamed haluaa korostaa sitä, miten hieno asia laissa määrätty tasa-arvo on. Yleisesti Mohamed puhuu suomea vielä paikoin murtaen ja sijamuotoja hakien, mutta yhden lausunnon hän antaa kuin oppikirjasta: miehet ja naiset ovat keskenään tasa-arvoisia, ja kaikkia tulee kohdella oikeudenmukaisesti. Hän lisää vielä, että kun tulee toisesta maasta Suomeen, tuntuu siltä kuin olisi kotimaassa.

Tarkkuus ja säntillisyys ovat suomalaisuudessa sitä, minkä Hotaj haluaa tahollaan alleviivata. ”Työkulttuuri kotimaassani on erilaista, eivätkä ihmiset ole niin tarkkoja kuin Suomessa. Jos työt alkavat vaikkapa kahdeksalta, töihin voi mennä yhdeksältä. Ei ne ole niin tarkkoja”, hän kertoo nauraen. Hotaj lisää, että Suomessa on maana huonotkin puolensa. Mohamed on samaa mieltä, mutta tuumaa kuitenkin, että Suomessa on hyvä olla.

Tasa-arvo ja täsmällisyys nousevat uudelleen esiin, kun kysyn suomalaisista asioista, joita hoitajat haluaisivat viedä kotimaahansa. Hotaj harmittelee, miten tasa-arvo toteutuu Albaniassa huonommin, ja Mohamed on todennut saman Somaliasta jo aiemmin haastattelun aikana. Toisinpäin, Albaniasta Suomeen, Hotaj haluaisi tuoda avoimuutta ja vastaanottavaisuutta. ”Suomessa on niin paljon vaikeampi saada kavereita, ja ihmiset eivät osoita rakkautta toisilleen avoimesti”, hän ruotii. Mohamed on samaa mieltä.

Suomelta hoitajat ovat saaneet sen, mitä he ovat uudelta asuinmaalta toivoneetkin. Mohamed miettii lisäksi, että voisi asua vielä joskus kotimaassaan, mutta tässä hetkessä on hyvä olla Suomessa.

Kysyttäessä kahdesta eri maasta tulevan hoitajan keskinäisestä dynamiikasta heidän esihenkilönsä, palveluvastaava Susanna Pohjanvälke, ei säästele arvostustaan työntekijöidensä panosta kohtaan. Pohjanvälke on työskennellyt jo pidempään molempien hoitajien kanssa, ja kehuu heidän työmoraaliaan vuolaasti. ”Nämä ihmiset, en ole kumpaakaan nähnyt koskaan edes huonolla tuulella”, hän luonnehtii Mohamedia ja Hotaj’a. Pohjanvälkkeen kertomasta nousee esiin se, että hänen itsensä lisäksi kaikki muutkin työkaverit pitävät Mohamedista ja Hotaj’sta kovasti.

Sekä Mohamedista että Hotaj’sta aistii päällepäin silminnähden sen, että esihenkilön arvostus ja kunnioitus on molemmille tärkeä asia.

Pohjanvälke nauraa hersyvästi kysymykselle siitä, mikä on tärkeintä, kun kohdataan ulkomaalainen työntekijä. Myös Hotaj on huvittunut. Vaikuttaakin siltä, että tässä työyhteisössä ei kohdata ulkomaalaisia, vaan työntekijöitä ja ennen kaikkea ihmisiä.

”Pitää aina miettiä, että hei, suomen kieli ei ole teidän äidinkielenne. Katso silmiin äläkä kattoon, puhu selkeästi äläkä kiirehdi”, tiivistää Pohjanvälke vakavoiduttuaan hieman. ”Henkilökohtainen ominaisuus, kun olen tällainen väkkärä”, hän täsmentää. ”Minäkin olen monesti sanonut, että voisitko toistaa”, lisää Hotaj nauraen esihenkilönsä reflektioon. Myös Mohamed myöntää rehellisesti, ettei aina pysy Pohjanvälkkeen perässä ennen kuin tämä hidastaa hiukan.

Tavallisten ihmisten unelmia

Suomalaisia unelmia luonnehditaan usein vaatimattomiksi. Kun keskustelemme lopussa tulevaisuudesta, hoitajakaksikkomme kertoo nöyrästi mutta optimistisesti tavoitteistaan.

Mohamed on tyytyväinen nykyhetkessä ja viihtyy lähihoitajana. ”Haluaisin opiskella vielä lisää, esimerkiksi sairaanhoitajaksi, mikä on unelmani”, hän pohtii. ”Ehkä jopa lääkäriksi. Elämä jatkuu”, Mohamed täydentää. Hotaj näkee polkunsa samankaltaisena: häntäkin kiinnostaisi opiskella vaikkapa sairaanhoitajaksi, ja myös suuhygienistin ammatti kiinnostaa Hotaj’a kovasti.

Vaihe kerrallaan omaa tulevaisuuttaan miettivä Mohamed ei heti osaa sanoa, mitä hän haluaa tulevaisuudelta työn ulkopuolella. ”Vaikeaa, ensin sairaanhoitajaksi, katsotaan sitten uudestaan”, hän kertaa tavoitteitaan. Myöskään Hotaj ei keksi välittömästi, mitä hän haluaisi. ”No, lapsia kuitenkin”, hän lisää mietittyään hetken. Mohamed inspiroituu kommentista ja toteaa, että se olisi hänellekin tärkeää. ”Sinulle pitäisi löytää vaimo”, innostuu Hotaj vitsailemaan Muhamedille. ”Lähdetäänpä etsimään”, lisää Pohjanvälke taustalta, minkä jälkeen kaikki kolme repeävät naurunremakkaan.

Uuden hallituksen aikeet tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaa myös työperäisistä syistä puhututtavat paljon. Kysyn hoitajilta, millaisia ajatuksia se heissä herättää - ovathan he kuitenkin olleet itsekin joitain vuosia sitten vasta tulossa Suomeen. Monia heidän kaltaisiaan tulee vastaisuudessakin Suomeen työskentelemään hoitoalalle ja muille aloille. Hallitus valmistelee jo ensi vuodeksi tulorajan nostoa 1 600 euron kuukausituloihin työntekijän oleskeluluvan edellytyksenä. Matalapalkkaisilla aloilla rajaan yltäminen voi olla vaikeaa, ja perussuomalaisten penäämää 3 000 euron kuukausipalkkaa eivät nauti edes kaikki ylemmin korkeakoulutetut.

Hotaj kertoo, ettei seuraa politiikkaan liittyviä uutisia juurikaan. Mohamed taas toteaa vaihtavansa kanavaa, kun uutisissa on politiikkaa. Hotaj kuitenkin lisää kuulleensa työkaverilta, että Suomen kansalaisuuden saamisen edellyttämät kriteerit ovat tiukentuneet. Mohamedia mietityttää se, miten pitkään Suomessa on asuttava ennen kuin kansalaisuutta voi hakea. Hän tietää, että hallitus on aikeissa lisätä asumisedellytyksen pituutta, ja keskustelemme myös yleisistä kielitutkinnoista. Arvelinkin, että hoitajamme ovat näistä asioista hyvin perillä.

Kansalaisuuden jo saanut Hotaj toteaa, että kansalaisuuden saamisen prosessi on hänestä ”ihan ookoo”. Mohamed on jokseenkin samoilla linjoilla, mutta miettii kuitenkin olevansa hiukan epävarma nykyisestä hallituksesta. ”Katsotaan”, hän pohtii. Kotoutumiskoulutus, peruskoulu ja ammatillinen koulutus ovat saaneet Mohamedin tuntemaan, että Suomi on hänelle oma paikka. Hänestä elämä Suomessa on normaalia, eikä suurempia ongelmia ole.

Poliittisen julkikuvan muutos huolestuttaa kuitenkin Hotaj’a jonkin verran. ”Minusta tähän asti ulkomaalaisia on kohdeltu Suomessa kuin suomalaisiakin, mutta minusta tuntuu, että pääministeri on vähän rasisti”, hän tuumii. Hoitajien mielestä on epäreilua, etteivät ulkomaalaiset olisi oikeutettuja samoihin tukiin. ”Täällä ollaan töissä, asutaan ja maksetaan verot, niin kuin suomalaisetkin tekevät”, Hotaj päättää. Sehän on juuri sitä, mitä suomalaiset julkisessa keskustelussa edellyttävät maahanmuuttajilta.

Kerkeän napata hoitajista vielä tiimikuvan, ennen kuin Mohamedin on riennettävä takaisin töihin ja Hotaj’n kotiin. Molemmista huokuu edelleen hyvä energia ja tekemisen meininki. Kiitän hoitajia, toivotan heille onnea ja menestystä sekä Mohamedille hyvää työpäivää, mikä leventää miehen hymyä hiukan.

Lähtiessäni Vesperkodilta keskustelen vielä hetken Pohjanvälkkeen kanssa, joka ei malta olla kehumatta työntekijöitään vielä hiukan lisää. Syystäkin, ajattelen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Hotaj löytyy parkkipaikalta availemasta pyöränsä lukkoa.

Hän menee kotiin lepäämään ja tulee illalla takaisin töihin.